Reseptit

Päivitämme tänne sivulle silloin tällöin jotain ruokavinkkejä, mutta hyviä reseptejä löytää nykyään vallan helposti muualtakin. Esimerkiksi Rouva Kasvis osaa kasvispainotteisen ruuan. Suosituksemme on noudattaa aina sesonkeja, ja käyttää juuri satokauden kasviksia. Lisää tietoa esimerkiksi Satokausikalenterin sivuilta. Myös Närpiön Vihanneksen ylläpitämillä Kasvisreseptit-sivuilla on hyviä ohjeita juuri tomaatista, paprikasta ja kurkusta.

Kasviksia kannattaa syödä mahdollisimman monipuolisesti ainakin se puoli kiloa, mielellään vaikka yli kilo päivässä. Syö kasviksia – vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat ja sienet – vaihtelevasti sekä tuoreena että kypsennettynä ja säilöttynä.

Eikä mikään ruoka maistu oikein miltään ilman yrttejä ja/tai chiliä! Opettele joka vuosi vähintään yhden uuden kasviksen ja yrtin käyttö. Ja kun kasvatat sen itse, maistuukin se aina parhaimmalta.

Rakuunaporkkanat

Porkkanoita, vettä, suolaa, voita, hunajaa, rakuunaa

Pilko porkkanat tasakokoisiksi paloiksi.
Keitä vähässä, suolatussa vedessä lähes kypsiksi.
Kaada keitinvesi talteen vaikka sosekeiton pohjaksi.
Lisää kattilaan nokare (omantunnon mukaan) voita, nokare hunajaa tai siirappia sekä tuoretta tai kuivattua rakuunaa.
Hölskyttele kattilaa, kunnes ainekset sekoittuvat.
Nämä helpot ja perinteikkäät porkkanat maistuvat lapsillekin.

Pizzaa oman maan kasviksista

Kun harrastaa eri värisiä kasviksia, saa pizzastakin näin värikästä! Pohjalla keltaisista tomaateista keitetty kastike (tomaattia, hiukan suolaa, valkosipulia, yrttejä, mustapippuria…) ja päällä mm. punasipulia, paprikaa, purjoa ja basilikaa. Päälle vielä juustoraaste ja sitten uuniin.

Sosekeitto, perusohje

Sipulia, purjoa ja/tai valkosipulia
Perunaa, bataattia, maa-artisokkaa…
Lanttua, naurista, kyssäkaalia…
Porkkanaa, mukulaselleriä, palsternakkaa, juuripersiljaa, keltajuurikasta…
Myös tomaattia, paprikaa, kurpitsaa…
Yrttejä maun mukaan, chiliä halutessasi
Suolaa, öljyä, viinietikkaa, hunajaa tai siirappia
Vettä, kasvislientä, lihalientä
Kermaa (maito- tai kasvispohjaista), kookosmaitoa tms. Ei välttämätöntä.

Valitse ylläolevasta listasta kasviksia saatavuuden ja maun mukaan, parikin riittää.
Sosekeittoon saat upotettua pienet, unohtuneet ja vähän nahistuneetkin kasvikset, mutta toki paras keitto tulee tuoreista raaka-aineista.
Maukkautta saat, jos ehdit, jaksat ja viitsit vaikka paahtaa kasviksia ensin uunissa, ja keittää liemeksi vasta sen jälkeen.
Yleensä riittää, kun ensin silppuat sipulit ja freesaat ne pehmeiksi öljyssä kattilan pohjalla. Lisää pilkotut kasvikset (kuoriminen ei ole välttämätöntä), joita voit pyörittää öljyssä myös hetken ennen nesteen lisäämistä. Lisää nestettä vain sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää pidemmän keittämisen kestävät yrtit  tässä vaiheessa ja herkemmät vasta kypsentämisen loppupuolella. Keitä kypsäksi.
Soseuta myllyllä, siivilällä tai helpoiten sauvasekoittimella. Lisää nestettä, jos keitto on kovin paksua, muista että kerma tulee vielä.
Syvyyttä makuun saat tilkalla viinietikkaa ja pyöreyttä tulee nokareesta hunajaa, siirappia tai sokeria.
Lisää lopuksi kermaa omantunnon mukaan, mutta se ei ole välttämätöntä.

Kalaa ja yrttejä

Ei ole sellaista ruokaa, mihin yrtit eivät sopisi. Eikä ole väliä, mitä yrttejä käytät mihinkin ruokaan, kaikki käy!

Tässä on pieniä kirjolohifileitä päällään ainakin rosmariinia, salviaa, timjamia ja oliiviyrttiä. Käytä fileet uunissa tai vaikka grillissä, mutta älä liian kuumassa, että yrtit eivät käryä.