Kevään taimimyyntikausi on käynnissä!

Aurinkoinen kevät on saanut kasvit kasvamaan hyvin, ja myyntikausi on alkanut. Hätäisimmät voivat poiketa suoraan puutarhalle, mutta ole yhteydessä etukäteen, että olemme varmasti paikalla. Illat ja viikonloput ovat yleensä varmimpia aikoja.

Monet yrtit ja esimerkiksi orvokki ovat kylmänkestäviä, mutta monia pakkasasteita eivät nekään kestä. Lasitettu parveke, kasvihuone tai kasvien roudaaminen sisälle pakkasen uhatessa ovat vielä tarpeen. Myös kasvihuoneessa olisi hyvä olla lämmitysmahdollisuus.

Kaikkein arimpia kylmälle ovat esimerkiksi basilika, kurkut, kurpitsat sekä paprikat ja chilit. Niille pitäisi olla vähintään 10 asteen yölämpötila. Eikä tomaattikaan kovasti pidä sen alle menevistä lämpötiloista.

Nyt siis vielä malttia taimitouhujen kanssa, riippuen tietysti kevään etenemisestä. Toukokuun puolella pääsee sitten varmemmin vauhtiin. Ja muista, vielä kesäkuun alussa voi olla koviakin halloja. Harsot ainakin kannattaa varata hollille.