Myllypellon taimet

Me – Elina ja Matti Vuori – olemme vajaa kuusikymppinen aviopari, molemmat koulutukseltamme hortonomeja. Matti on työskennellyt koko ikänsä erilaisten kasvien parissa. Elinalla on ura puutarha-alan järjestöelämässä. Omaa viljelyä meillä on ollut aina, joskus vähän, toisinaan enemmän. Vähitellen viljely on laajentunut ja varsinkin tomaattiharrastus on lähtenyt käsistä. Myös yrteistä on kertynyt paljon osaamista vuosikymmenten varrelta. Kaikki kasvimaailman uusi ja erikoinen kiinnostaa meitä.

Viljelyfilosofiamme on ekologinen. Emme kuuluu viralliseen luomujärjestelmään, mutta käytännössä viljelemme kokonaan ilman keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Kasvualustana on Novarbon luomulaatuiset tuotteet. Lisälannoitukseen käytämme kierrätyslannoitteita. Tuholaistorjuntaan käytämme biologisia torjuntaeliöitä Biotukselta. Käytämme myös vihreää sähköä, ja aurinkopaneelit asennettiin keväällä 2019. Kierrätämme ruukkuja ja muuta materiaalia. Emme ole hakeneet mitään maatalous- tai EU-tukia.

Viljelemme pitkälti oman perheen kasvikset kasvihuoneessa ja avomaalla. Ei taida olla monta kasvista, jonka viljelyä emme ole kokeilleet. Elina säilöö paljon kesän satoa eri tavoin. Perheeseen kuuluu kaksi, nyt jo aikuista lasta.

Tilan nimi on Myllypelto, se on vanha siirtokarjalaistila, jonka ostimme 1990-luvun lopulla. Vieressä on ollut kylän yhteinen mylly, joka sai voimansa Ohkolanjoen koskesta.

Meistä muualla

Meitä voi bongata myös kirjoista ja lehdistä.

Heidi Haapalahden ja Teija kirjan Makutarhuri tomaattiosuus on meillä kuvattu loppukesällä 2015. Esimerkiksi täältä näet sen sivuja http://hernepensas.blogspot.fi/2017/02/

Heidin ja Teija uudessa, kertakaikkiaan ihanassa Puutarhurin kirjassa esiintyy meidän tomaattejamme.

Kotipuutarha-lehti on käynyt meillä monta kertaa:

Maaliskuussa 2021 ilmestyneen numeron kansijuttu Ikiomat tomaatit on kuvattu meillä touko- ja elokuussa 2020. Juttu on siis numerossa 3/2021 sivuilla 20–29.
Juttu Kuin värikkäitä jalokiviä löytyy numerosta 9/2016 s. 48
Sitä edellinen juttu oli Syötävän suloinen siloposti numerossa 2/2010 s. 12

Koti ja Maaseutu -lehdessä oli myös tomaattijuttu meiltä maaliskuussa 2021.

Viherpihan juttu Ei vain pyöreä ja punainen oli numerossa 4/2016 s. 54

Eteläparvekkeeen elämää -blogin Pia kävi meillä keväällä 2017:

http://etelaparveke.blogspot.fi/2017/05/hyotykasveja-parvekkeelle-ohkolasta.html

Kukkala-blogin Sanna on pitkään käyttänyt meidän taimia:

http://www.kukkala.fi/2018/05/tomaatit-huoneessa.html
http://www.kukkala.fi/2017/05/tomaatit-paasivat-kasvihuoneeseen.html
http://www.kukkala.fi/2016/04/kukkala-kevatmessuilla.html
http://www.kukkala.fi/2015/08/kasvihuoneesta-tulee-karkkeja.html
http://www.kukkala.fi/2014/05/tomaatit-matkalla-huoneeseen-muuta.html

Sanna on kerännyt myös Pinterestiin ihania hyötykasvi-ideoita:

https://fi.pinterest.com/sannarasku/kitchen-garden/

Jäsenyydet

Olemme jäsenenä Kauppapuutarhaliitto ry:ssä, joka toimii kasvihuoneyrittäjien puolesta. Liiton sivuilta löydät paljon tietoa kasvihuonealasta ja esimerkiksi suoramyyntipuutarhojen yhteystietoja.